Menestystarinoita

Johtotason henkilöstöstä 98 prosenttia rekrytoidaan yrityksen sisältä. Monet tiimimme jäsenistä ovatkin toimineet vaihtelevissa ja haastavissa rooleissa Mediaplanet-uransa aikana. Seuraavassa kolme toimitusjohtajaamme kertovat uratarinoistaan.


Joanna Hansson, toimitusjohtaja, Oslo, Norja


Koska aloitit Mediaplanetilla? Kerro urastasi.

Aloitin urani 1. syyskuuta 2008 projektipäällikkönä Tukholman toimistossamme. Ehdin tuottaa kuusi menestyksekästä lehteä ennen kuin minut valittiin kansainväliseen johdon trainee-ohjelmaan kesäkuussa 2009. Ohjelman aikana osallistuin erilaisiin IT:n, henkilöstöhallinnon, myynnin ja liiketoiminnan kehitysprojekteihin. Kuuden kuukauden jälkeen minua pyydettiin aloittamaan kehitysvastaavana, joka vastaa tuotanto-osastoista maailmanlaajuisesti ja valvoo painettujen tuotteidemme jatkuvaa kehitystä.

Kahden vuoden jälkeen koin olevani valmis uuteen haasteeseen. Elokuussa 2011 minusta tuli toimitusjohtaja Oslon toimipisteessä, jossa tuotamme loistavalla tiimillä noin 50 lehteä vuosittain.

Kuinka monessa kaupungissa olet työsi puitteissa vieraillut?

Seitsemässätoista!  Tukholmassa, Malmössä, Oslossa, Kööpenhaminassa, Helsingissä, Milanossa, Zürichissä, Berliinissä, Bratislavassa, Prahassa, Varsovassa, Lontoossa, Brysselissä, Amsterdamissa, Wienissä, New Yorkissa ja Torontossa.

Mikä on tärkein taito, jonka työ Mediaplanetilla on sinulle opettanut ?

Kaikki on mahdollista! Pääset niin pitkälle kuin haluat, kunhan vain todistat kykysi. Aloittaessani neljä vuotta sitten, en olisi pystynyt edes kuvittelemaan, että matkustaisin ympäri maailmaa, minulla olisi oma menestyvä bisnekseni ja että olisin osana kansainvälistä johtoryhmää ennen kuin täytän 30. Työskenteleminen käytännön yrityksessä antaa myös mahdollisuuden oppia uutta liiketoiminnan kaikilta osa-alueilta. Mediaplanetilla ei ole tylsiä päiviä!


Justin Guttman, toimitusjohtaja, Los Angeles, USA

Koska aloitit Mediaplanetilla? Kerro urastasi.

Aloitin Mediaplanetilla projektipäällikkönä lokakuussa 2008, pahamaineisessa Union Squaren toimistossa, New Yorkissa. Huhtikuussa 2010, reilun vuoden jälkeen, sain tilaisuuden siirtyä Torontoon kehittämään liiketoimintaa ja auttamaan jo erittäin menestyviä markkinoita kasvamaan. Puolentoista kvartaalin jälkeen siirryin Torontosta Vancouveriin perustamaan toista toimistoamme Kanadassa. Toimittuani reilun vuoden toimitusjohtajana sain tilaisuuden siirtyä takaisin Yhdysvaltoihin pyörittämään Los Angelesin toimistoamme.

Mikä Mediaplanet-kaupungeista on suosikkisi?

Täytyy sanoa että Vancouver on luultavasti suosikkini, koska olin osana toimiston perustamista ja tiedän mitä se vaatii. Sydämeni kuuluu kuitenkin aina synnyinkaupungilleni New Yorkille!

Mikä on tärkein taito, jonka työ Mediaplanetilla on opettanut sinulle?

Mediaplanet on opettanut minua luottamaan vaistoihini ja myös hurmaamaan ihmiset puhelimessa! Pidän eniten Mediaplanetissa siitä, että voit olla oma itsesi. Bisnes tulee tietysti ennen kaikkea, mutta voit silti tehdä työtä omana itsenäsi.

 


Carl Söderblom, toimitusjohtaja, Praha, Tšekki

Koska aloitit Mediaplanetilla? Kerro urastasi.

Aloitin 2008 projektipäällikkönä Ruotsissa.  Työstettyäni 10 julkaisu sain ylennyksen aluejohtajaksi, ja näin ollen johdin omaa toimistoa ennen uusien MP-markkinoiden valloitusta Prahassa. Viime vuodet ovat olleet uskomattomia: olemme kasvaneet pienestä start-upista 12 henkilön tiimiksi, joka on julkaissut jo 25 lehteä.

Kuinka monessa kaupungissa olet työsi puitteissa vieraillut?

Noin kymmenessä. Jos yksi suosikki pitäisi valita, Prahan lisäksi siis, sanoisin rakkaan naapurin Bratislavan.  Kolleegat, toimisto ja koko kaupunki ovat aivan mahtavia!

Mikä on tärkein taito, jonka työ Mediaplanetilla on opettanut sinulle?

Mediaplanet on opettanut minulle kaiken, mitä tiedän bisneksestä. Samalla olen oppinut etenkin itsevarmuuden ja oikean asenteen merkityksen. Pidän etenkin Mediaplanetin luomasta hengestä nuorten menestyjiemme keskuudessa. Annamme paljon vastuuta ja samalla mahdollisuudet yksilöille kasvaa ja kehittyä urallaan ennennäkemättömällä vauhdilla.